M.A.A on 2015 perustettu trio, jonka musiikkityylinä on melodinen oivaltava rock/metalli periaatteella: kaikki tehdään itse omassa studiossa, alusta loppuun.. Bändin jäsenet ovat pitkänlinjan musiikintekijöitä taustoinaan mm seuraavia kokoonpanoja: Afterworld, Ghost Machinery, Solution 13, AOR Speedwagon, Nortia, unohtamatta lukuisia studioprojekteja eri artistien kanssa. Ryhmän musiikillisia tuotoksia on myyty yli viidessäkymmenessä maassa.

M.A.A -EP “Uusi Päivä” julkaistiin 1.2.2018. EP:ltä julkaistu sinkkulohkaisu “Palaset” on kuunneltavissa Youtube -versiona. Maaliskuussa 2018 bändi julkaisi cover -kappaleen Phil Collinsin suositusta “Another Day In Paradise” -kappaleesta. Myös tämä versio löytyy Youtube -palvelusta. Kesähitiksi jo alunperinkin sävelletty Alexian “Summer Is crazy” sai yhtyeen käsittelyssä päivitetyn version kesäksi 2018.

Bändin ensimmäinen täyspitkä levy “Jäljet” julkaistiin 20.12.2018. Levy on saanut posiviitivisen vastaanoton niin kuulijoilta kuin myös mediassa. Levyn video-julkaisut “Taivas vai Maa” sekä “Vonkamies” löytyvät myös youtubesta. Toisen levyn tuotanto on käynnissä, jota voi seurata nettisivujen kautta. Ensimmäinen sinkkulohkaisu on luvassa kesällä 2019